Brutal Art on hämmentävä ja moniaistillinen elämysmatka

En välttämättä ymmärtänyt ihan kaikkea siitä, mitä katsoin Riverian näyttelijäopiskelijoiden Brutal Art and Global Competence -esityksen ensi-illassa Pakkahuoneella. Joskus taannoin kuulin tuopin ääressä viisauden joensuulaiselta teatterivaikuttajalta: kikkailla ja taidehiippailla saa sydämensä kyllyydestä, kunhan katsojalle annetaan tulkinnan avain. Tässä sitä avainta saa rynkyttää lukossa aika pitkään eikä silti ole ihan varmaa aukeaako ovi ymmärrykseen tai edes siihen, onko jonkinlaista yhteistä ymmärrystä sen enempää saavutettavissa.

Ohjaaja Janne Hyytiäinen kuvaa esitystä käsitetaiteeksi ja kertoo, että siinä tutkitaan, voimmeko sietää hyvyyttä. Tässä kehyksessä näytelmää siis tarkastelee ja kieltämättä se antaa paljon sekä pohdittavaa että visuaalista herkkua. Näytelmää katsoo mielellään ja se haastaa. Epäselväksi jää vain se, että oliko tässä oikeastaan mitään selkeää sanottavaa.

Kaunis ja hidas lavakuva

Ensimmäisellä puoliskolla ihmiset ovat lammaslauma, joka hakee muotoaan ja polkuaan. Tunnelma on kauniin surumielinen ja välillä suorastaan melodramaattinen. Lavakuva on kaunis ja hidas. Toinen puolisko hyppää lyhyempiin episodeihin, joissa hyvyyttä tarkastellaan eri näkökulmista. Esimerkiksi teltan pystytys muuttuu monisäikeiseksi performanssiksi, jossa näyttelijäkaksikko saa rakennettua siitä lähes tanssin.

Esitys ei nojaa yksilösuorituksiin vaan ryhmän dynamiikkaan ja tarkoituksellisen hitaaseen tunnelman ja tilanteen rakenteluun. Näyttelijäntyöstä silti sen verran, että pääosin työskentely lähtee hienosti syvältä kehosta ja ihmiset ovat lavalla paljaana. Vain harvakseltaan tulee muutaman kohdalla tunne, että vähän ollaan hukassa. Saavutus on kunnioitettava sekä ohjaajalta että näyttelijöiltä, sillä tällaisessa sanattomassa näytelmässä huomio kiinnittyy näihin asioihin.

Näyttelijäporukka teki vahvaa työtä aiemmin syksyllä esitetyssä Syksy -monologikokoelmassaan, joten turvallisin mielin saattoi tulla katsomaan tällaista vaikeaksi ennakoimaansa esitystä.

Poikkeuksellisen terävia aistielämyksiä

Hitaus ja määrätietoinen dynamiikan ja tunnelman rakentelu kiinnittää huomion näyttämötilaan laajemmin ja kokemuksesta tulee poikkeuksellisen moniaistillinen. Koneella tuotetun savun monista esityksistä tuttu tuoksu, yhdessä kohtauksessa käytetyn aurinkorasvan haju, lavalla syömisen äänet ja hajut ja niiden tuottamat makumuistot. Jos lavalla poltettu tupakka olisi ollut oikea, olisi kymmenkunta vuotta kestänyt tupakkalakkoni varmaan rakoillut.

Aistikokemuksia tarjoavat myös sello ja torvi, joissa soundin annetaan olla juureva ja rouhea eikä särmiä liikaa hiota. Sellon ääni tulee melkein naturalistisella tavalla lihaksi ja hautajaiskohtauksessa torvensoittajan kuuluvat sisäänhengitykset tekevät soitosta kiehtovalla tavalla lähes itkua.

Tilankäyttöä olisi tosin ehkä kannattanut miettiä eri tavalla. Useassa kohtaa heräsi ajatus, että kokonaisuus olisi toiminut paremmin jos katsomoa olisi järjestelty eri paikkaan ja Pakkahuoneen tilaa muutenkin käytetty hiukan luovemmin.

Hyvyys ja pahuus tutkivan katseen alla

Kaikki lavalla tapahtuu hyvin konkreettisesti intensiivisen katseen alla, jolloin hyvyys ja pahuus käsitteinä asettuvat outoon ja ristiriitaiseen valoon. Kun hyvä ja paha rakentuvat sosiaalisesti, ovat ne eläviä ja välillä arvaamattomia asioita. En tiedä oliko sen tarkoitus kuulua esitykseen, mutta kun Riverian video- ja radiotuotannon opiskelija on sijoitettu eturiviin keskelle kuvaamaan ja kamera on välillä käytännössä vieressä istuvan sylissä, siitä tulee osa esitystä. Kamera vie ajatukset siihen, että sitä hyvyyttä ei tulkita vain tässä ja nyt. Se voidaan alistaa tarkasteluun missä ja milloin vain.

Brutal Art on kiistatta kaunis ja vahvasti koskettava, mukanaan kuljettava teos. On silti todettava, että välillä se on selkeästi enemmän opetustapahtuma kuin yleisölle suunnattu esitys. Ryhmän jäsenet tutkivat toisiaan ja ryhmänsä dynamiikkaa eikä kontaktia yleisöön ole erityisen paljoa. Sen verran yleisöä sentään kohdataan, että esitys ei jää aivan umpioon.

Tällaista tutkivaa ja kokeilevaa teatteria kokee mielellään vaikka ei ihan tajuakaan.

Teatteri Rajarikko: Brutal Art and Global Competence. Ensi-ilta Joensuun Pakkahuoneella 18.12.