Aikahyppy on kevyt, viihdyttävä ja keskeneräinen

Mökkisauna palaa ja syntyneessä sekaannuksessa päädytään tulelta säästyneen Aikakoneen levyn välityksellä aikamatkailemaan. Siitä eteenpäin tapahtumia orkestroi aikapoliisi (Tapio Törrönen). Tummasävyiseksi tieteiskomediaksi näytelmän voi suhteellisen uskottavasti luokitella. Joensuun ylioppilasteatterin Aikahyppy on kevyttä ja helppoa katsottavaa.

Keskeisimmissä rooleissä häärivät Törrösen lisäksi Emilia Toropainen ja Anu Ruuttanen. Kolmikko tekee vakaata työtä, vaikka paneutuminen ja heittäytyminen jääkin välillä puolitiehen. Esimerkiksi Tuomas Uusitalolle ja Tiina Lampénille olisi suonut enemmänkin lava- ja puheaikaa.

Aikayppy haluaa viihdyttää. Joensuun ylioppilasteatterin ohjelma on takavuosiin verrattuna sirtynyt kepeämpään suuntaan eikä tämä tee poikkeusta trendiin. Tekstin ja näyttelijäntyön puolesta näytelmä onnistuisi tehtävässään erinomaisesti jos se olisi ohjattu valmiiksi asti ennen esityskauden alkua. Ilmeinen keskeneräisyys häiritsi katsomiskokemusta pitkin esitystä eikä kyseessä ollut edes ensi-ilta.

Esitys on noin tunnin mittainen eikä väliaikaa ole. Tämä on hyvä. Paketti pysyy tiiviinä ja nasevana. Lavakuva pidetään maltillisena ja vähäeleisenä. Hiukan enemmän huomiota olisi voinut kiinnittää siihen, missä kohtaa näyttelijät milloinkin seisovat. Sillä tavoin Pakkahuoneen pylväiden aiheuttamaa näköestettä olisi saatu paremmin minimoitua.

Keskeneräisyys ilmenee paitsi siirtymissä ja näytelmän rytmissä sekä ajoittain taidosta huolimatta ohueksi jäävässä näyttelijäntyössä myös siinä, että teksti ruokkii keksimään kaikenlaisia herkullisia oivalluksia, jotka eivät nyt ole päässeet realisoitumaan. Monessa kohtaa mennään masentavasti siitä, missä aita on, jos nyt ei matalin, niin matalahko.

Ohjaajapari Janne Tuomaiselta ja Mika Issakaiselta tuntuu siis sinänsä todella hyvä työ jääneen kesken. Kyllä esitys viihdyttämisessä onnistuu, mutta vähän se täyttämättä jäävä potentiaali harmittaa.