Kuudestoista Pisarat pitää näytelmäkokonaisuuden yhtenä Joensuun teatterivuoden peruspalikoista.

Pisarat on hyvin tehty mutta välttelee riskejä

Pisarat XVI on viihdyttävää katsottavaa. Taso vaihtelee Joensuun ylioppilasteatteri perinteisessä lyhytnäytelmäkokonaisuudesssa voimakkaasti tuttuun tapaan ja esityksestä on tällä kertaa saatu yllättävän pienellä tekemisellä dramaturgisesti johdonmukainen kokonaisuus. Dramaturginen vastaava Miiru Mikkonen on tehnyt hyvää työtä. Yleisesti ottaen kaikki on niin kohdallaan kuin sopii tällaiselta uusia tyyppejä ensimmäistä kertaa harrastajateatterilavalle tuovalta esitykseltä odottaa. Jos et ole koskaan käynyt katsomassa Pisaroita, niin korjaa erheesi! Esityksiä vielä piisaa.

Liskopiha

+ Hauskoja paikallisväläyksiä ja aikalaiskommentointia
+ Tunnistettavan teema monesta tieteiskauhuleffasta on katsojalle helppo
+ Siirtymät toteutettu hauskan alleviivaavasti. Näyttelijät ottavat liioitelluin elein ison askeleen ja ovat seuraavassa kohtauksessa
– Helmiä vilisevä, mutta löysähkö käsikirjoitus, joka ei lopulta täysin lunasta odotuksia

Ohjaus ja käsikirjoitus: Matias Kangas
Apuohjaus: Tiina Lampén
Äänet: Liskopihan liskot
Rooleissa: Emilia Toropainen, Mika Issakainen, Samu Mänttäri ja Timo Villanen

”Elämyspuistoyrittäjä Turunen päättää perustaa vaarallisia eläimiä sisältävän puiston Lieksaan. Hänen harmikseen ELY-keskus kuitenkin määrää elämyspuiston tarkastettavaksi ennen sen avaamista. Voidaanko puisto avata, selviääkö kukaan puiston otusten kynsistä elävänä? Tervetuloa Liskopihaan!”

Puolen hehtaarin parkkipaikka

+ Yllättävän onnistunut ja paikoin todella hauska Nalle puh -versiointi
+ Kielellinen kikkailu, joka voisi helposti olla suunnattoman vaivaannuttavaa, toimii tässä erinomaisesti. Ensin puhutaan koko pätkä muunnelluin sanoin ja sitten tulee paikalle Nasu (Johanna Kääriä), joka paukauttaa sanat niin kuin ne ovat. Hieno palautus todellisuuteen, joka rikkoo näytelmän punomaa tarinakudosta. Kääriä hoitaa homman nasevan tehokkaasti.
– tarina ei erityisemmin mene mistään minnekään ja luotetaan vain tuttujen hahmojen uudelleentulkinnan hauskuuteen. Se pääpiirteissään kantaa, mutta ei aivan.
– Sama ongelma käsikirjoituksessa kuin edellisessä. Lyhytnäytelmäkin voisi olla kokonainen.

Ohjaus: Pinja Kuntola
Käsikirjoitus: Mikael McKeough
Äänet: Mikael McKeough
Rooleissa: Arttu Hägg, Johanna Kääriä, Maria Mahlamäki, Samu Mänttäri ja Sofia Lehtonurmi

”Kaikkien rakastama ja tuntema Puh-karhu palaa kuvaan ystäviensä Nasun, Kengun, Jänön ja muiden kumppanusten mukana. Nyt kun Ville Puh on 16-vuotias, on elämässä aivan uudenlaisia ongelmia. Puolen hehtaarin parkkipaikalla tavataan.”

Kirous

+ Kiehtova tarina, joka lupaa paljon
– Samalla se on hiukan kulunut tarina, johon ei välttämättä tuoda mitään kovin uutta.
– Tarinalta puuttuu kontekstia, joka tekisi siitä katsojalle relevantin

Ohjaus ja käsikirjoitus: Siiri Rantanen
Rooleissa: Arttu Hägg, Johanna Kääriä, Riku Simonen ja Siiri Rantanen

”Rakkautta ensi silmäyksellä. Vanamolle tämä klisee on kirous, joka pahimmillaan ajaa toisen järjiltään. Kuinka käy, kun kaksi miestä joutuu kirouksen valtaan ja rakastuu silmittömästi häneen? Onko edessä tuho vai voidaanko kirotut vielä pelastaa?”

Luontodokumentti

+ toteutukseltaan selvästi laadukkain. Konkarien jälki näkyy.
+ – ylioppilasteatterilaiset nauravat itselleen, mutta naurattaako muita? Osaa luultavasti ärsyttää, toiset tykkäävät.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Tiina Lampén
Rooleissa: Anu Ruuttanen, Emilia Toropainen, Joona Jormanainen, Mika
Issakainen, Pinja Kaski, Riku Rajasuu ja Timo Villanen

”Luontodokumentti tarkastelee asfalttiviidakon asukkien ylioppilaamus teatteriaanuksien sielunelämää ja pariutumisrituaaleja. Kurkista tämän omituisen heimon selviämistaisteluun sen luontaisessa elinympäristössä.”

Yhteenvetona voi todeta, että sekoilun vähäisyyttä ja yrityksen puutetta tuntuu Pisaroissa nyt olevan. Kun sanoin, että dramaturginen vastaava Mikkonen on tehnyt hyvää työtä, niin on silti huomautettava, että kyllä hän olisi voinut vaikka syöttää vähän taikasieniä työryhmälle. Missä piileskelee taiteellisten rajojen hakeminen ja tahallaan yli vetäminen? Sellaisten takia minä aikoinaan tähän Pisarat-konseptiin rakastuin.