Iivana julma jättää happaman maun suuhun kaupunginteatterin slaavilaisesta syksystä

Iivana Julma – takaisin tulevaisuuteen on asetelmaltaan kiinnostava ja miksei olisi kun teksti on Mihail Bulgakovin. Sen sovittaminen näyttämölle ei vain ikävä kyllä ole kovin hyvä. Esitystä vaivaa sama pitkäpiimäisyys, joka oli ongelmana Rouva Stroganovassa. Vaikka Iivana Julmassa olisi aineksia roppakaupalla enemmän kuin Stroganovassa, jää soppa aivan yhtä laihaksi.

Tl;dr? Katso video

 

Kun näytelmän pitäisi olla riemukas ja karnevalistinen, jää se tempoltaan ja rytmiltään niin tahmeaksi, että näin pitkän esityksen katsominen vaatii tuntuvasti istumalihaksia. Selvällä suomella ilmaistuna esitys on tylsä.

Hullu tutkija kehittää aikakoneen ja tuo vahingossa 1500-luvulla Venäjän ensimmäisenä tsaarina hallineen Iivana Julman nykypäivään Vladimir Putinin Venäjälle ja sekoittaa samalla ajan kudoksen perusteellisesti. Mahdollisen ja mahdottoman rajat määrittyvät uudestaan. Ja tästä kaikesta saadaan aikaan uskomatonta kyllä todella tylsä näytelmä.

Poliittista ja yhteiskunnallista sisältöä olisi absurdissa asetelmassa vaikka millä mitalla, mutta sitä päätetään olla tuomatta lavalle. Tarina sorvataan jonkinlaiseksi onnellisesti loppuvaksi saduksi, jonka on kai tarkoitus lohduttaa.

Näyttelijöitä juoksutetaan lavalla sinne ja tänne. Tahti pyritään pitämään vauhdikkaana, mutta dramaturgian tahmeuden vuoksi ryntäily on mukaansatempaavan sijaan häiritsevää. Taitojaan näyttelijäkaartia ei juuri päästetä esittelemään ja jää vaikutelma, että kohtalaisen innottomasti he roolinsa suorittavat läpi.

Petteri Rantatalo on hetkittäin oivallinen Iivana, mutta julmasta hirmuhallitsijasta vetisteleväksi reppanaksi hetkessä poukkoileva roolihahmo on lähinnä hämmentävä ja keskeneräisen oloinen. Yksikään näytelmän henkilöhahmoista ei syvene niin kiinnostavaksi, että todella välittäisi, miten heille käy.

Lavastusratkaisut, jossa roudarit ovat selvästi näkyvillä ja välllä näyttelijätkin siirtelevät lavasteita paikasta toiseen vihjaa siitä, kuinka näytelmän ja todellisuuden rajoja olisi voinut häivyttää enemmänkin ja rohkeammin. Tämä jää kuitenkin vain vihjaukseksi ja samalla lavastusratkaisukin jää hiukan irtonaiseksi kuriositeetiksi.

Onneksi oli Stalinin lehmät, joka vikoineenkin oli erittäin hieno teos. Muuten Joensuun kaupunginteatterin slaavilaisesta syksystä jäisi melkoinen flopin maku suuhun. Etenkin kun Iivana Julman olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla paljon parempi.

 

One thought on “Iivana julma jättää happaman maun suuhun kaupunginteatterin slaavilaisesta syksystä”

Comments are closed.