Viihdyttävä ja ohut henkilökuva tosielämässäkin fiktiivisen tuntuisesta Jari Sarasvuosta

Valmentaja on kohtalaisen viihdyttävä ja klassiseen kaavaan sorvattu kehityskertomus. Päähenkilö on tosielämässäkin hitusen fiktiivisen tuntuinen Jari Sarasvuo. Elokuvassa riittää tahatonta komiikkaa ja larppausta enemmän kuin keskimääräisellä black metal -bändillä. Se on paljon.

tl;dr? Katso video

Jo trailerissa julistetaan, että tämä on vuoden miehekkäin elokuva. Se on enemmän tai vähemmän tositapahtumiin ja faktoihin perustuva tarina Sarasvuon urasta. Sankarin isä raunioittaa itsensä yrittäjänä ja pojalle jää liian kovat vastuut liian nuorena. Alkaa valtava suorittaminen ja loputon kunnianhimo, jossa ei kaikesta lahjakkuudesta ja älystä huolimatta aina järki päätä pakota. Tarinan naiset äideistä vaimoihin ja sihteereihin ovat kehystystä ja koristusta. Keskiössä on miehinen kisailu. Minusta tuntuu, että esimerkiksi Sarasvuon ja Virpi Kuitusen romanssi ei voi olla aivan niin tylsä ja lattea kuin millaisena se leffasta välittyy. Käsikirjoittaja on selvästi tahtonut pitää naiset tiukasti marginaalissa.

Lopulta koko leffa on tehty niin viileän analyyttisesti, että sen armottoman kovuuden ja rajun seksismin voi katsoa yhtä helposti kritiikittömänä ihasteluna kuin feministisenä manifestinakin. Elokuvan maskuliinisuus on kovaa, mutta äärimmäisen haurasta.

Nälkää, älyä ja tarmoa Sarasvuolla tässä leffatulkinnassa riittää, mutta järki ei välttämättä niin päätä pakota. Nousut ovat hurjia, mutta niin ovat myös romahdukset.

Mikko Nousiainen tekee Sarasvuon roolin taidokkaasti ja hyvin tunnistettavasti. Palikat ovat sinänsä hyvin kohdallaan, mutta elokuvakokemus jää melkoisen ohueksi. Niin hyvin kuin Nousiainen näytteleekin, ei käsikirjoitus anna muuta mahdollisuutta kuin rakentaa karikatyyri oikeasta Jari Sarasvuosta. Välillä inhimillisyys kyllä pilkahtelee, mutta siinäkin on jäätävää laskelmoinnin tuntua.

Tuotesijoittelu on suoraviivaista eikä sitä piilotella, mutta sitä tavallaan odottaakin tämän tyyppisessä elokuvassa, joten se ei häiritse. On oikeastaan ihan kiinnostavaa bongailla, mitkä brändit ovat halunneet mukaan.

Kotimaisessa vertailussa Valmentaja ei pärjää hyvin samantyyppiselle Cheek-leffalle Veljeni vartija. Se on sinänsä outoa, sillä siinä missä Veljeni vartija oli rakennettu täysin Tiihosen pillin tahtiin, ei Sarasvuo ole ollut mukana tätä leffaa tekemässä. Kansainvälisessä vertailussa Valmentaja jää pahasti esimerkiksi The Wolf of Wall Streetin varjoon.

Tuukka Temosen entisestä bändistään Apulannasta ohjaama fiktiivinen täyspitkä Teit meistä kauniin (2016) oli sekin vain pintaa raapiva, oppikirjamainen, mutta silti Valmentajaa herkemmin iholle hiipivä. Dokumenttielokuva Presidentintekijät (2014) puolestaan oli kaikessa kritiikittömyydessäänkin todella kiinnostava kurkistus vallan kulisseihin.

Minulle saakka ei täysin välity, miksi tämä leffa oli tärkeää tehdä, mutta aika ajoin se onneksi viihdyttää.